Quantcast
Channel: Hirvihaaran Kartanon keittiöpuutarha
Viewing all 88 articles
Browse latest View live

Pääsiäisen valoa

$
0
0

Tomaatin taimet varttuvat hitaasti ja varmasti. 



Latva-artisokka on kohta valmis uuteen kasvihuoneeseen.


Omassa kasvihuoneessa Nuppulinnassa lämmitys on aloitettu maalaamalla sadevesitynnyrit mustaksi keräämään auringon valoa ja lämpöä. Esikasvatus-lämpötilaa täytyy vielä jonkun aikaa odottaa.


Valoa ja lämpöä pääsiäiseen!


Lumen alta

$
0
0

Kasvihuone odottaa vielä laseja ympärilleen ja kasvulaatikoita sisälle.


Raparperi nousee ensimmäisenä.

Satoa saadaan

$
0
0

Orvokit ja perunanarsissit pääsivät ensimmäisinä kukkimaan kartanon ryytimaalle!

.
Kasvihuoneessa laatikot odottavat kasvatettavia


Tarhasuolaheinää voidaan ensi viikolla kerätä jo keittiöön.


Sitruunamelissaakin saa kohta jälkiruokiin.


Suklaaminttu on vallannut uusilla versoillaan koko laatikon.


Ruohosipulin kevätvihreyttä.


Raparperipiirakkaakin jo odotetaan kahvipöytään.


Palmukaalin juurakot ja varret muistuttavat melkein puuta. Jänikset ovat hoitaneet hienosti laatikon lannoituksen.


Hiekkaviljelyä

$
0
0

Kartanon puolukat kukkivat pian! Nämä taimet on kasvatettu kasvihuoneessa...


Karpalon kukkia kannattaa odottaa. 


Kasvihuone on aloittanut kasvukautensa hiekkaviljelyllä!
Laatikoissa on puhdasta puhallushiekkaa ja taimet on kasvatettu mullassa. 
Hiekassa kasvattamisen helppous selviää kuluvan kesän aikana. Tiedossa on, ettei kasvualustaa tarvitse vaihtaa, se lämpenee nopeasti ja läpäisee hyvin vettä. Hiekassa kasvannut sato on myös varmasti puhdasta .
Kysymysmerkki on lannoitus, etenkin tomaatille ja paprikalle. Yrtit pärjäävät hiekan päälle levitettävällä ruohosilpulla, mutta nähtäväksi jää, miten ruohosilppu-kate ja kanankakka-merilevä / nokkoskeite riittävät tomaatille ja paprikalle.  


Makeutuskasvi Stevian taimet viihtyvät läpäisevässä kasvualustassa ja auringossa. 


Punainen basilika tomaatin seurana.


Paprika kasvaa hiekassa.



Omat mehiläiset

$
0
0

Hirvihaaran kartanon puutarhaan saatiin omat mehiläiset! Tulevat marjapensaat ja omenapuumme sekä kaikki kukkiva saavat nyt parhaan mahdollisen ystävän - pölyttäjän.


Kokeneen mehiläistarhaajan opastuksella kunnon kestävä puupesä löysi uuden kodin kartanomme puutarhassa.


Taimia

$
0
0

Kyssäkaalit muuttivat tänään kasvihuoneesta kartanomme kasvimaahan! Harso peittona seuraavat kaksi viikkoa > kirpat ovat aloittaneet hyökkäyksensä jo retiisin taimista...


Salkopapu saa vielä vähän venähtää kasvihuoneessa.


Hennot mesimarjan taimet aamuauringossa.

Uutta kasvua

$
0
0

Herne versoo.


Yrttipenkin komistus - nokkonen. Syötävän hyvä lannoitus ja karkoituskasvi.


Valkosipulit ja vuonankaalit ovat viime syksyn istutuksia.



Marjapensaat ja tuleva kukkapelto.

Ryytimaan kevät

$
0
0

Kartanon valkoisena pilvenä kukkivat omenapuut houkuttelevat mehiläiset töihin.


Puutarha-arkkitehti Paul Olssonin suunnitelma Hirvihaaran kartanolle pääsi kasvihuoneemme ikkunalle.


Annalan taimitorilta löytynyt pelargonin pistokas 1951 vuoden emokukasta nauttii lämmöstä kasvihuoneen ikkunalla. Vanha perinteinen Mårbacka-lajike pääsi isoäitini emalivatiin.


Latva-artisokat viihtyvät ja kasvavat hiekassa!



Maa-artisokka ponnistaa voimakkaasti jälleen ylöspäin.


Syksyllä kylvetyt palsternakat lupailevat samettisia soselisukkeita lautasille loppukesästä...


Mikään ei estä suklaamintun vaellusta.


Muutama salvia selvisi talvesta laatikoissamme.


Ruohosipulia riittää varmasti uusiin perunoihinkin.


Sitruuna-timjamimatto levittäytyy tuoksuvana yhdessä kumina-timjamin kanssa.


Maissit sinnittelevät kylmistä öistä huolimatta olkipedissään.


Mehiläistanssia

$
0
0


Puutarhamme ahertavien pölyttäjien tanssikieli kiinnostaa kaikkia! Mehiläiset viestivät toistensa kanssa hienostuneella tanssikielellä. Tanssi osoittaa kukkien suunnan suhteessa auringon asemaan. Mehiläisten tanssin salat selvitti Karl von Frisch, joka sai työstään Nobelin palkinnon vuonna 1973. 
Lisää aiheesta voi lukea täältä.



Madeiran basilikasta on kasvamassa puuvartinen pensas kasvihuoneessamme.


Risiinin kukinto.


Basilikat saivat ruohopedin. Kylmät yöt ovat pitäneet kasvuston vielä matalana.



Vuonankaali kukkii.


Tarhasuolaheinä kukkii myös ja pitäisi saada nopeasti latvottua sekä käyttöön, jotta syntyisi vielä uutta kasvustoa.




Yrttejä savusaunaan

$
0
0

Tänään kokeilimme ensimmäisen kerran yrttihunajaista savusaunaa henkilökuntamme voimin. Tarkoitus on jatkossa myös tarjota tätä rentouttavaa palvelua asiakkaillemme.

Aamulla keräsin sylikaupalla nokkosia. Haudutin niitä kuumassa vedessä ja saunojat saivat sekä nokkosvihtomista että nokkos-hiushuuhtelun.

Yrttisauna aloitettiin nauttimalla sitruunahunaja-mehumaljat. Pirteään virkistävään juomaan lisäsin myös sitruunamelissaa puutarhastamme sekä villivadelman lehtiä ja metsämansikan kukkia. Ripaus suolaa kuuluu aina hunajan seuraksi... 

Saunojat huuhtelivat päivän pölyt äitini valmistamalla ruusu-hunajasaippualla ja kapusivat löylyttelemään savusaunan ylisille upottaen jalkansa Frantsilan yrttikylpysuolaveteen. Mukaan he saivat yrttivihdat, joihin olin kerännyt iisoppia, laventelia, rosmariinia, salviaa ja timjamia. 

Jokainen kävi vuorotellen luomupuutarhurin hunajapedillä niskahartiahieronnassa, jossa ensin ripsuteltiin verenkiertoa vilkastuttamaan nokkosilla, hierottiin vehnänalkioöljy-rosmariinilla ja siveltiin hunajalla. Hiukset pestiin kehäkukka-shampoolla ja huuhdeltiin nokkosvedellä tai kamomillavedellä. Alaselkään käsittelyn ajaksi sai  lämmitetyn ruusu-kauratyynyn.

Jokiveden virkistämät saunojat palasivat vielä jälkilöylyihin laventelikukka-vedessä hautuneiden lämpöpyyhkeiden kera.

Saunan jälkeen vielä suihkaus ruusuvettä kasvoille ja kehäkukkasalvaa käsille ja takaisin töihin!

Tätä yrttihunajaista savusaunahetkeä vaadittiin jopa työehtosopimukseen ruokatauon jatkeeksi... 

Perhoskukkia ja kirppoja

$
0
0

Perhoskukkaa "köyhän miehen orkidea" kasvatettiin jo 1800-luvulla kartanoiden puutarhoissa Venäjän (Neuvostoliiton) tuliaisina.


Kyssäkaali on kasvattanut tarpeeksi kokoa selvitäkseen kirppahyökkäykseltä.


Kirpat syövät lehtiin reikiä, jotka sirkkataimivaiheessa voivat olla kasville kuolemaksi. Liian aikaisin poistettu harso ja yli 15 asteen lämpötila on juhlaa näille kuoriaisille. Houkutuskasveiksi olen istuttanut kiinankaalia, joiden lyhyt kasvu ja elämä päättyi jo viime viikolla!


Sokerihernettä ja salaattia saadaan kohta omasta maasta.

Kukkivaa juhannusjuomaa

$
0
0

Kukkiva juhannusjuoma syntyy koivunmahlasta, puna-apiloista ja juhannusruusuista! Kamomillan kukista haudutettu juoma maistui saunamajurillemmekin yrtti-hunajasaunan jälkeen.


Kesäkimppuja retiiseistä ja ruohosipuleista.


Puutarhurin on pakko hymyillä arvokkaan ruohosilppu-katteen omistajana!

Jokainen mieskin nauttii yrttikylvystä

Kartanon omaa hunajaa

$
0
0

Purkitettua kesäistä kukkaniittyä voi haistaa ja maistaa Hirvihaaran kartanon omassa hunajassa!


Punajuuriterriinin viereen laitettiin puutarhasta harvennus-satoa!



Kyssäkaali kasvaa.


Kasvihuoneessa tomaatit tarvitsevat jo tukea.



Paprika sai nokkoskeite-pesun kirvojen häätämiseksi.


Punajuuret antavat varmasti satoa.


Rosa Chippendale kasvihuoneen edessä tuo englantilais-tunnelmaa.



Kastelujärjestelmä on asennettu laatikoihin! Tihkukastelu hoitaa tästä eteenpäin kasvien veden saannin ja tuotos on 2 litraa joka reiästä tunnissa.




Kesäkukkapelto on rajattu erisävyisillä koristekatteilla.

Kypsyvää satoa

$
0
0

Kasvihuoneessamme punertaa.



Herne kukkii.


Maissi vahvistuu ja kestää jo vankkana tuulisella pellolla.


Vaihteleva ja epätasainen vedensaanti aiheuttaa monilla juureksilla ja kasviksilla halkeilua. Kyssäkaalit ovat suurin osa nyt tällaisia ja yritän saada vielä uusia taimia nopeasti tilalle!
 Myös myöhästynyt sadonkorjuu voi saada esim. retiisit halkeilemaan.



Kukkia ja mehiläisiä

$
0
0

Heinäkuun alkuun odotettiin vettä, mutta edelleenkin odotetaan... sadetutka ennustaa tänään jopa 30 mm vettä! Osa tihkukastelujärjestelmästämme toimii, mutta osaan laatikoista ei paine jaksa työntää vettä, joten letkukastelulla mennään. 


Kukkapellollamme hunajakukka sinertää ja pellavat huojuvat vielä vihreinä taustalla.


Aitohunajakukka Phacelia tanacetifolia on erittäin hyvä mesikasvi ja sitä viljellään hunajantuotantoa varten. Hehtaarin aksvusto voi tuottaa 500 kg hunajaa... se tunnetaan myös maaparannuskasvina sekä kuivakukka-koristekasvikäytössä.


Sokerimaissi lupaa tähkiä! Maissin kasvu pääsee vauhtiin vasta loppukesästä ja toiveissa on mahdollisimman lämmin syksy. Maissi ei kestä hallaa.


Kyssäkaali Azur Star on kasvattanut muutaman valioyksilön. Suurin osa halkeilee kesäkuun epätasaisesta veden saannista. Kylvin tätä vielä uudestaan toiveena edelleen lämmin syksy...


Kartanon mehiläispesä on ennen pääsatoa jo tuottanut 40 kiloa hunajaa ja tytöt jatkavat ahkerina keruuta nyt kukkivissa yrteissämme. Kurkkuyrtin sekä iisopin kukat pörisevät aamusta iltaan. Lento vilkastuu nyt myös hunajakukkakasvustossa.




Perhoskukka komeilee hempeästi.


Salvia Scarlet tangerinen punaa.





Timjamin kukat pääsevät taas viikonloppuna tulevan hääjuhlan vesikannuihin ja salaatin koristeeksi.


Kasvihuoneen auringon kypsyttämiä.


Härkäpapu on varma viljelyskasvi. Sillä on pitkät perinteet suomalaisessa ruokakulttuurissa ja ennen siitä valmistettua rokkaa tarjottiin juhlaruokana häissä ja hautajaisissa merkiksi pitojen loppumisesta.


Iisopin vaaleanpunainen kukinto.


Sokeriherneitä.


Salaattien värilajiltelma.


Persiljaa riittää loppukesäksi.


Ruohosilpun keräys ja levitys on yksi puutarhamme tärkeimmistä työvaiheista. Ilman ruohosilppukatetta ei laatikoissa olisi riittävästi kosteutta eikä ravinteita. Myös rikkakasveja olisi huomattavasti enempi.


Salaatit ja herneet tarvitsevat joka päivä vettä.


Kaalin taimet ovat piilotelleet hunajakukkakasvuston seassa ja välttyneet näin kirppojen hyökkäykseltä.


Hunajakakkua kuorimassa ennen linkousta. Mehiläisvaha hunajan päältä otetaan talteen ja käytetään yrttisauna-hoidoissa.


Ennen auringon laskua

Hunajaa lautasella ja markkinoilla

$
0
0

Kartanon omaa hunajaa leikattiin suoraan pesästä kehästä mustikkaröttösen viereen!




Porkkanoiden kasvua ei hidasta mikään. Ja makukin on vielä kohdallaan...


Hirvihaaran Sepänmäen markkinoilla kartanon oma hunaja naapurista teki kauppansa.


Ripsiäisiä torjumassa kasvihuoneessa petopunkeilla.


Valkosipulien itusilmut ovat kauniita ja herkullisia.


Tilliä rapujuhliin.


Maissikasvustoa ennen ukkosmyrkyä.


Siunatut siemenet

$
0
0

Kauniit nauriit.


Kasvihuoneen komistus: pihvitomaatin ja tavallisen runkotomaatin risteytys onnistui!


Vahapapu Vaia tuottaa satoa.


Sadonkorjuuhymy.


Omenasatoa






Ruusukaalit on latvottu ja pienet ruusukkeet paisuvat lupaavasti.


Syyskylvöistä rucola antaa varmasti puhtaamman sadon, kuin alkukesästä.


Tuoksuherneiden pastellisävyjä.



Pulskat keltaiset.






Nigella sativa - ryytineito eli mustakumina on kohta kukkinut ja siemenkodat kypsyvät. Siemeniä voi käyttää ruoanlaitossa pippurin asemasta. Erinomaisia esimerkiksi papuruokaan.

Kotoperäisesti Libanonissa kasvava ryytineito tai rohtoneidonkukka päätyi nuoren libanonilaistutkijan Nahed El-Najjarin mikroskoopin alle noin kuusi vuotta sitten. Kasvin on todettu estävän paksusuolen syövän leviämistä ja El-Najjarilla on nyt päämääränä jalostaa kasvista lääke.

Ryytineidon siemenet saattavat pelastaa syysflunssalta, sillä libanonilaisen perinnetiedon mukaan ne antavat lisävoimaa immuunijärjestelmälle ja lisäävät siten vastustuskykyä. Arabiaksi ryytineidon siemeniä kutsutaan nimellä habbah Albarakah, "siunatut siemenet".

 - global.finland

Lue lisää täältä!





Chippendale-ruusu avasi vielä loistonsa.


Hotellinjohtaja Sari Repo tarjoilee luomu-mustikkajuomaa puutarhavieraille!


Syötävän kaunista

$
0
0

Puutarhasta keittiöön.


Punaherukoiden loistoa eivät linnut ole vielä huomanneet.


Syötävän kaunista maljakossa: latva-artisokka, kehäkukkia ja persiljaa.


Taitepapu Borlotto lingua di fuocon pavut ovat kypsyessään kuin värikkäitä helmiä!


Kartanon puutarhan oma salaatti; tarhasuolaheinää, salaattia, kehäkukkia, ryhmäsamettikukkia, avomaankurkkua ja tomaattia sekä pastaa.



Jälkiruoaksi puolukka-kermarahka kruunattuna marengilla ja kurkkuyrtin kukalla.


Viewing all 88 articles
Browse latest View live